Lukijat

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kaitaliina / Table runner

Lila ei ole minun värini. Mutta tuli kankaat käytettyä pois. Kodistani ei löydy paikkaa tällle. Valkoinen kangas on burette silkkiä. Kaikki muut on Japanilaisia kankaita. Trapunto tikkaukset (puolenyön aikaa ommeltu) ei aivan nappiin mennyt. Kiva oli ommella ja samalla mallilla teen toisen liinan huvilamme pöydälle. Helppo ja kiva malli. 

Klikkaa kuvia niin näet ne suurempana












torstai 26. kesäkuuta 2014

Käsitykorin ohjeet :

    On tullut satoja pyyntöjä käsityökorin kaavoihin. En millään pysty laittamaan kaikille linkkiä. Tänne blogiin, sähköpostiin ja facebookissa on ihan mahdoton määrä pyyntöjä. Päätin laittaa ohjeet tänne lähi tulevaisuudessa. Leikkaan kankaat ja ompelen uuden korin ja laitan vaihe-vaiheelta tänne ohjeet ja kuvat valmistuksesta.
Olen iloinen ja yllättynyt korin suosiosta. 
Hanki tavallinen muovinen kukkapurkki halkaisija 16 cm ja korkeus 14 cm.
Tämän kokoiselle purkille laitan ohjeet ja mitat. ( ihan peruspurkki missä kukkakaupassa myydään kukat) Kahta erilaista kangasta, levyvanua ( minä käytin liimavanua), pitsiä tai nauhoja. 


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Käsityökori

KÄSITYÖKORI

Tarpeellinen ja kätevä käsityökori englantilaisesta sisustus kankaasta.
Korin sisälle mahtuu paljon lankakeriä ym… Kuuteen sivutaskuun mahtuu paljon tarvikkeita. Helppo ottaa mukaan " tilkkutyö kurssille" ym… Yksi näistä ompelemistani koreista menee lahjaksi, mutta en osaa päättää minkä antaisin. 
(KLIKKAA KUVAA NÄET SEN SUUREMPANA)
__________________

HANDWORK BASKET

Important and useful handwork basket made of English decoration textile.
Plenty of balls of yarn etc. fit Inside the basket ...
Six side pockets are suitable for many accessories. Easy to take along to " quilting class" etc.
One of these baskets, made by me, is a gift, but I cannot decide which one.

(CLICK THE PICTURE AND YOU SEE IT BIGGER)














sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Seinävaate "Rakkaus" / Wall hanging "Love"



Ompelin rakkaudella tämän työn. Oli hieno tunne koko ajan ja materiaalit ihania. 
Pohjakangas burette silkkiä, sydämet ja kukat batiikkia ja reunakangas puuvillaa.
Pohjakankaan tikkasin vapaalla tikkauksella. Kukat koristelin muliinilangalla ja helmillä. Lopuksi täytin  sydämet vanulla.  Kun sain työn valmiiksi oli niin ihana olo ja tyytyväinen mieli. Rauhalliset värit ja työ sopii moneen paikkaan värien puolesta.

Ihave sewn this quilt with love. When working there was a good feeling all the time and the
materials are wonderful.
The bottom is burette silk fabric, hearts and flowers are batik and the border fabric is cotton.
I quilted the bottom fabric by free quilting. Flowers are  decorated with mulin thread and pearls.
Finallly I filled the hearts with wadding.
When I had comleted the work, I felt very lovely feeling and so satisfied mind.
Peaceful colours and the quilt is suitable for many places because of the colors.


I













perjantai 20. kesäkuuta 2014

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE !!!!!!!!!


Mukavaa Jussia kaikille blogiystävilleni. Nyt olen aloittanut tilkkutyöt ja laitan sunnuntaina kuvia uudesta työstäni. Ompelukoneet on tuotu huvilalle ja alkaa tilkkutöiden teko aina sadepäivinä.

Heinäseipäistä köynöskasveille tuki.

Yli kolmekymmentä heinäseivästa meni tähän teelmykseen.
Laitan köynöskasveja  kasvamaan heinäseipäitä pitkin.
Ikkunaan  tulee vielä ristikko, pitsiverhot ja kukkaset.
Olisko ehdotuksia mitä köynöskasveja laittaisin.



Tässä on rinnekukkapenkki missä kulkee polkuja ( teelmys takaapäin)

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ylioppilas kampauksia.

Kuvia tekemistäni kampauksista ylioppilaille. Kampaukset on tehty niin, että ylioppilaslakki istuu hyvin päähän. Klo 6 aamulla aloitin työt. Mukavia ja kauniita nuoria naisia. Oli ilo kammata heidän hiukset.