Lukijat

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta


Toivotan kaikille täällä vieraileville oikein hyvää Uutta Vuotta ja Blogini pito jatkuu 2013.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Lehmä pariskunta.


Olen kauan haaveillut lehmien tekoa ja nyt inspiraatio iski ja tässä nämä nyt sitten ovat. Pääsevät hyvään kotiin.




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

lauantai 1. joulukuuta 2012

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Enkeli kankaasta

Tähän enkeliin tein itse kaavat. Kangas on japanilaista,
Kuvan taustalla on tilkkumaalaukseni "Purjelaivan kannelle"







tiistai 27. marraskuuta 2012

Enkeli kankaasta

Ompelin enkelin pellava ja japanilaisista kudotuista kankaista.





kaavat enkeliin on tehnyt Ulla Niemelä.
Metallikoristeet olen saanut Ullalta ja vaihtareinna annoin pitsiä takaisinpäin.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Oppilaitteni töitä


Katso oppilaitteni töitä Euran kansalaisopiston tilkkupiiristä.
Tämän blogin sivupalkissa on myös linkki tilkkupiirin blogiin.
Tilkkupiirin blogissa on kevät ja syksy 2012 kuvagalleria tehdyistä töistä.






lauantai 24. marraskuuta 2012